Suomi

Itsenäisyyspäivän juhla 2020

Uudenkaupungin kaupungin itsenäisyyspäivän juhlatilaisuus korvataan tänä vuonna videolla, joka julkistetaan kaupungin nettisivuilla (uusikaupunki.fi) ja YouTube-kanavalla 6.12. klo 12.00.

Videolla nähtävän juhlan ohjelmassa on Uudenkaupungin lukion oppilaskunnan puheenjohtaja Josefina Routin tervehdyssanat, hyvinvointijohtaja Jan Vuorenlaakson juhlapuhe, Vuoden kulttuuriteko-palkinnon julkistaminen, Uudenkaupungin Laulu-Veikkojen, VPK:n soittokunnan sekä Susanna Pihlajan ja Kalle Klotzin musiikkiesitykset. 

Saarniston koulussa todettu koronatartunta

Uudenkaupungin koronavirus tiedote.
Saarniston koulussa on todettu koronatartunta 4.12.2020. Tartunnan saaneen luokka asetetaan etäopetukseen maanantaista 7.12.2020 alkaen. Tartunnan jäljittäjät ottavat yhteyttä altistuneisiin ja antavat lisätietoja. Myös koko Saarniston iltapäivätoiminta lopetetaan toistaiseksi.

Lisäksi haluamme muistuttaa, että kaikessa lasten harrastustoiminnassa tulee ehdottomasti noudattaa turvavälejä ja hygieniaohjeistuksia. Mikäli tämä ei ole tosiasiallisesti mahdollista, tulee harrastustoiminta laittaa tauolle.

Influenssarokotukset jatkuvat Uudessakaupungissa

Influenssarokotusta laitetaan asiakkaan käsivarteen.

Uuteenkaupunkiin on saatu jälkitoimituksena pieni erä rokotteita, joten riskiryhmiin kuuluvien ja heidän läheistensä influenssarokotukset jatkuvat.

Rokotusajat ovat varattavissa netistä: https://ajanvaraus.uusikaupunki.mediatri.fi/

Rokotukset annetaan osoitteessa Terveystie 4. Raskaana olevat ja alle 7-vuotiaat saavat rokotuksen ajanvarauksella omasta neuvolasta.

Ilmaiseen rokotteeseen ovat oikeutettuja:

Sorvakkokodin asukkaalla on todettu koronavirustartunta

Uudenkaupungin koronavirus tiedote.
Sorvakkokodin asukkaalla on todettu koronavirustartunta. Altistuneet on tavoitettu ja asetettu karanteeniin.

Kaikkia, jotka ovat vierailleet Sorvakkokodissa 27.11.-2.12. pyydetään seuraamaan oireitaan ja hakeutumaan testiin, mikäli ilmenee koronavirusinfektioon sopivia oireita.

Terveyskeskuksen tartunnan jäljittäjät seuraavat tilannetta ja asiasta tiedotetaan tarvittaessa lisää.

 

Kierrätyskeskus sulkee ovet 4.12. kiristyneen koronaepidemian vuoksi

Kierrätyskeskuksen sisääntulo.
Uudenkaupungin kierrätyskeskus (Liljalaaksonkatu 10) sulkee ovensa kiristyvän koronatilanteen vuoksi perjantaina 4.12. Keskus pysyy suljettuna ainakin 24.1.2021 saakka.

 

Kulttuuritekopalkinto Susanna Pihlajalle ja Kalle Klotzille

Uudenkaupungin hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunta on myöntänyt vuoden 2020 kulttuuritekopalkinnon Susanna Pihlajalle ja Kalle Klotzille.
 
Vuoden kulttuuriteko -palkinto myönnetään saman tai edellisen vuoden aikana toteutuneelle tapahtumalle tai teolle, jolla on pysyvää vaikutusta uusikaupunkilaiselle ja vakkasuomalaiselle kulttuurielämälle. Palkinto myönnetään mielellään teolle, joka ei ole saanut runsasta julkisuutta. Se on lähinnä tunnustus vapaaehtoisesta jonkin kulttuurin alan hyväksi tehdystä työstä.
 

Kokoontumisrajoitukset kiristyvät 3.12. alkaen

Uudenkaupungin koronavirus tiedote.
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on 2.12.2020 päättänyt uusista kokoontumisrajoituksista, jotka ovat voimassa 3.-23.12.2020. Rajoituksilla pyritään ennaltaehkäisemään koronavirustartuntojen leviämistä.

Sisätiloissa voi järjestää korkeintaan 10 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, kun niissä noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.

Asemakaavoja nähtävillä 3.12.2020 – 4.1.2021

Asianosaisia kuullaan seuraavissa kaavahankkeissa: 

-Lepäisten Heikkilän ranta-asemakaavan muutos
Ilmoitetaan kaavamuutoksen vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos pidetään nähtävillä.
Kaavoitettava alue sijaitsee Tärtössä Pernunkarintien varrella ja sen pinta-ala on yhteensä noin 1,5 hehtaaria. Kaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa lomarakennuspaikka vakituisen asumisen rakennuspaikaksi sekä kasvattaa rakennusoikeutta rakennusjärjestyksen sallimalle tasolle.

Rajoitukset nuorisopalveluiden toiminnassa

Nuorisotalojen (https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/nuoriso/nuorisotalot) osallistujamääriä supistetaan 3.12. alkaen, aina 23.12. asti. Nuorisotalojen toiminnasta löydät ajankohtaiset tiedot somekanavilta sekä nettisivuilta. Päivitämme viikko-ohjelmat, kun ne valmistuvat. Toimintaa osallistutaan ilmoittautumisten kautta.

Nuorisotalojen toiminnan ohessa käynnistämme etänuokkarit sekä jalkautuvan työn. Näistäkin päiväkohtaiset tiedot somesta.
 

Kirjasto on suljettu paikallisten koronarajoitusten vuoksi 24.1.2021 saakka

Kirjaston väistötilan kirjahyllyt
Alueellisen pandemiatyöryhmän linjausten mukaisesti julkiset tilat, mukaan lukien kirjasto, pysyvät suljettuina 24.1.2021 saakka. 

Sulkuajalta ei kerry lainatusta aineistosta myöhästymismaksuja.

Lainat voi uusia verkkokirjastossa osoitteessa www.vaski.finna.fi 
sähköpostitse kirjasto@uusikaupunki.fi tai soittamalla numeroon 050 569 1121