Uudenkaupungin rauhan historia
Kaarle XII tultua Ruotsin kuninkaaksi v. 1697 alkoi pian tämän jälkeen v. 1700 Suuri Pohjansota. Sotaa kesti aina vuoteen 1713 saakka, jolloin venäläiset alkoivat järjestelmällisesti valloittaa Suomea. Alkoi Isovihan aika. Saman vuoden elokuun 28. päivänä saapui Tsaari armeijoineen Suomen silloiseen autioksi jätettyyn pääkaupunkiin, Turkuun. Uudenkaupungin porvarikaarti hälytettiin kahdesti samana kesänä vihollista vastaan, mutta varsinaisiin taisteluihin se ei ryhtynyt.
Suurin osa Uudenkaupungin asukkaista pakeni venäläisten pelossa 17.-23. elokuuta 1713 Ruotsiin. Pysyvä miehitys Uudessakaupungissa alkoi syksyllä 1714, jolloin ruhtinas Galitzin majoittui kaupunkiin. Kaupungin miehitysjoukkoina oli useita eri rykmenttejä, jotka viipyivät kaupungissa vuosikausia. Koko kaupunki oli linnoitettuna leirinä lähes seitsemän vuotta.
Kaarle XII:sta toimesta kävi paroni Goertz rauhanneuvotteluja sodan loppuvaiheessa Venäjän Tsaarin kanssa. Kun kuningas Kaarle XII kuoli marraskuun 30. päivänä 1718 oli paroni Goertz jo Ahvenanmaalta tuomassa Tsaarin rauhanehtoja. Paroni Goertz raivattiin pois tieltä seuranneessa valtataistelussa Ruotsin kruunusta ja neuvottelut rauhasta Venäjän kanssa katkesivat. Sen sijaan Ulriika Eleonooran aikana tehtiin v. 1719 rauha Englannin ja Hannoverin kanssa sekä kuningas Fredrik I:n aikana v. 1720 rauha Preussin ja Tanskan kanssa.
Kun Venäjän ja Ruotsin välisestä rauhasta vihdoin ryhdyttiin neuvottelemaan, valittiin paikaksi venäläisten vaatimuksesta Uusikaupunki. Kaupungissa ei ollut tätä varten sodan tuhojen johdosta kunnollista rakennusta, jonka vuoksi ensin piti rakentaa tarvittavat tilat. Tätä ennen tuli kuitenkin kongressihuoneelle saada soveltuva paikka. Siksi katsottiin torin etelälaita. Kun lasimestari Mikko Börmanin lesken talo oli hyväksi katsotun paikan tiellä, niin talo vaan kumoon ja tieltä pois. Samoin olisi käynyt parille muullekin talolle, jos ei talojaan puolustavilla naisilla olisi ollut hyviä suhteita rakennustöitä johtavaan venäläiseen majuriin. Hyviä suhteita vielä parannettiin juottovasikalla.
Tyhjennetylle paikalle tuotiin Lokalahden Mattisen tilalta sopiva valmis rakennus. Se oli noin 25 metriä pitkä ja 7,3 metriä leveä. Keskellä rakennusta oli noin 60 neliömetrin suuruinen neuvottelusali. Venäläiset tulivat rakennukseen itäpäädystä ja ruotsalaiset länsipäädystä.
Ruotsalaiset neuvottelijat valtaneuvos Lillienstedt ja Maaherra Strömfelt saapuivat Uuteenkaupunkiin 26.4.1721 sekä venäläiset Bruce ja Österman vasta tasan kuukautta myöhemmin. Neuvotteluja käytiin aina elokuun 30. päivään asti, jolloin rauhansopimus allekirjoitettiin. Venäläiset poistuivat Uudestakaupungista syyskuun lopulla.
Tehdyn rauhansopimuksen mukaan Ruotsi menetti Venäjälle Liivinmaan, Viron, Inkerin, Käkisalmenläänin ja Viipurin. Uudessakaupungissa v. 1721 solmitulla rauhalla on merkityksensä vielä tänäkin päivänä. Talvisodan päätyttyä 13.3.1940 Suomen rajoiksi sovittiin suunnilleen samat kuin aikoinaan 219 vuotta aikaisemmin Uudessakaupungissa.
Suunnilleen sillä paikalla, missä rauhanneuvotteluissa käytetty kongressitalo sijaitsi, on torin etelälaidassa taidegraafikko Reino Harstin suunnittelema rauhan muistomerkki. Muistomerkin kansireliefi kuvaa Uudenkaupungin asemakaavaa vuodelta 1721.
Veikko Paasio koonnut historiatekstin 1980-luvulla opaskurssia varten.
Suurin osa Uudenkaupungin asukkaista pakeni venäläisten pelossa 17.-23. elokuuta 1713 Ruotsiin. Pysyvä miehitys Uudessakaupungissa alkoi syksyllä 1714, jolloin ruhtinas Galitzin majoittui kaupunkiin. Kaupungin miehitysjoukkoina oli useita eri rykmenttejä, jotka viipyivät kaupungissa vuosikausia. Koko kaupunki oli linnoitettuna leirinä lähes seitsemän vuotta.
Kaarle XII:sta toimesta kävi paroni Goertz rauhanneuvotteluja sodan loppuvaiheessa Venäjän Tsaarin kanssa. Kun kuningas Kaarle XII kuoli marraskuun 30. päivänä 1718 oli paroni Goertz jo Ahvenanmaalta tuomassa Tsaarin rauhanehtoja. Paroni Goertz raivattiin pois tieltä seuranneessa valtataistelussa Ruotsin kruunusta ja neuvottelut rauhasta Venäjän kanssa katkesivat. Sen sijaan Ulriika Eleonooran aikana tehtiin v. 1719 rauha Englannin ja Hannoverin kanssa sekä kuningas Fredrik I:n aikana v. 1720 rauha Preussin ja Tanskan kanssa.
Kun Venäjän ja Ruotsin välisestä rauhasta vihdoin ryhdyttiin neuvottelemaan, valittiin paikaksi venäläisten vaatimuksesta Uusikaupunki. Kaupungissa ei ollut tätä varten sodan tuhojen johdosta kunnollista rakennusta, jonka vuoksi ensin piti rakentaa tarvittavat tilat. Tätä ennen tuli kuitenkin kongressihuoneelle saada soveltuva paikka. Siksi katsottiin torin etelälaita. Kun lasimestari Mikko Börmanin lesken talo oli hyväksi katsotun paikan tiellä, niin talo vaan kumoon ja tieltä pois. Samoin olisi käynyt parille muullekin talolle, jos ei talojaan puolustavilla naisilla olisi ollut hyviä suhteita rakennustöitä johtavaan venäläiseen majuriin. Hyviä suhteita vielä parannettiin juottovasikalla.
Tyhjennetylle paikalle tuotiin Lokalahden Mattisen tilalta sopiva valmis rakennus. Se oli noin 25 metriä pitkä ja 7,3 metriä leveä. Keskellä rakennusta oli noin 60 neliömetrin suuruinen neuvottelusali. Venäläiset tulivat rakennukseen itäpäädystä ja ruotsalaiset länsipäädystä.
Ruotsalaiset neuvottelijat valtaneuvos Lillienstedt ja Maaherra Strömfelt saapuivat Uuteenkaupunkiin 26.4.1721 sekä venäläiset Bruce ja Österman vasta tasan kuukautta myöhemmin. Neuvotteluja käytiin aina elokuun 30. päivään asti, jolloin rauhansopimus allekirjoitettiin. Venäläiset poistuivat Uudestakaupungista syyskuun lopulla.
Tehdyn rauhansopimuksen mukaan Ruotsi menetti Venäjälle Liivinmaan, Viron, Inkerin, Käkisalmenläänin ja Viipurin. Uudessakaupungissa v. 1721 solmitulla rauhalla on merkityksensä vielä tänäkin päivänä. Talvisodan päätyttyä 13.3.1940 Suomen rajoiksi sovittiin suunnilleen samat kuin aikoinaan 219 vuotta aikaisemmin Uudessakaupungissa.
Suunnilleen sillä paikalla, missä rauhanneuvotteluissa käytetty kongressitalo sijaitsi, on torin etelälaidassa taidegraafikko Reino Harstin suunnittelema rauhan muistomerkki. Muistomerkin kansireliefi kuvaa Uudenkaupungin asemakaavaa vuodelta 1721.
Veikko Paasio koonnut historiatekstin 1980-luvulla opaskurssia varten.